Revonristi Multisport Challenge järjestettiin helmikuun alussa ensimmäistä kertaa ja oli erinomaisen hauska tapahtuma. Tämä oli Espoon Laaksolahden Pitkäjärven Bodareiden – Mikon ja Altin – järjestämä tapahtuma, jossa lajeina olivat pyöräily, hiihto, juoksu sekä luonnollisesti muutamia erikoistehtäviä Pälkäneen hienoissa talvimaisemissa. Ensimmäisessä osassa käymme läpi varsinaisen tapahtuman ja seuraavassa tarkastelemme hieman välineistöämme.
Paikalle saavuttiin perjantai-iltana, jotta liikkeelle päästiin ajoissa lauantaina. Sarjoina olivat kilpasarja ja osallistujien ikä huomioiden välttämätön nivelrikkosarja. Edellisen tavoiteaika oli 6h ja jälkimmäisen 4h, mutta näihin pääseminen oli molemmilla joukkueilla hieman haasteellista.
Aamulla kisaan lähdettäessä oli kohtuullisen rapsakka pakkanen, noin 7 astetta mutta onneksi ei tuullut mahdottoman kovaa. Kisaan lähdettiin frisbee-burpee-koivupölkkyvieritysharjoituksella. Eli joukkueen jäsen heittivät vuoron perään frisbeellä eteenpäin ja laskeutumispaikassa oliko se 5 vai 10 burpeetä kunnes päästiin halkovarastolle. Täältä sitten isojen pölkkyjen vieritys rantaan. Vemppajoukkueemme pääsi tämän jälkeen hienosti muutama sekunti kärjen takana matkaan. Tässä vaiheessa eroja ei ollut vielä syntynyt.
Varsinainen kisa alkoi pyöräilyosuudella joka oli noin kahden tunnin mittainen urakka. Tässä pyörittiin Pälkäneen hienoissa maastoissa ja järjestäjät olivat rakentaneet radalle hienoja oikaisumahdollisuuksia ja erityisesti jäätä pitkin ajaen pystyi välttämään aika pitkiäkin kiertoja. Tässä lajissa nastarenkaat olivat välttämättömät. Niistä vähän lisää seuraavassa artikkelissa. Vemppajoukkue tuli vaihtoon kakkostilalla sillä tämä osuus oli kaikilla sama.
Vaihdossa olikin sitten mielenkiintoinen yllätys. Samainen pölkky, joka oli kärrätty rannalle piti pilkkoa haloiksi. Pölkky oli kohtuullisen iso, halkaisijaltaan ehkä 60cm eli siinä oli jonkinverran tekemistä että päästiin alkuun. Tästäkin kyllä selvittiin ja sen jälkeen lähdettiin hiihtotaipaleelle järven jäälle kohti Sappeeta. Suunnistaessa olimme tarkkana jotta vältimme turhat kiemurat ja pääsimme noin 11km hiihdon jälkeen kutakuinkin suorinta reittiä järven selän yli rannalle, jossa vaihdoimme nastalenkkarit jalkaan. Lisäksi tarpeen oli laittaa nilkan ympärille lumisuojat mitkä toimivatkin hienosti.
Rannalta lähdimme Sappeeta kohti ja järjestäjät olivat tehneet mainion radan, jossa ensin noustiin mäen päälle. Sieltä sitten rasti mäen takana alhaalla, minkä jälkeen jälleen ylös älytehtävän pariin. Tässä vaiheessa maistui rinneravintolan lihapiirakka nakeilla mahdottoman hyvältä. Aikaa oli kulunut jo yli viisi tuntia ja emme olleet lähelläkään maalia. Älytehtävä oli vemppajoukkueen juhlaa ja lähdimme jolkottelemaan juosten mäkeä alas rantaan suksien luo. Tässä vaiheessa kilpasarjan kakkosjoukkue oli päässyt mäen päälle ja totesimme että tarvitsemme järjestäjiltä kyydin maaliin. Iltapäivä alkoi nimittäin hämärtämään ja kun lumituisku sai näkyvyyden todella huonoksi niin yli 10km matkalle jäälle ei ollut mitään asiaa. Ja ehkä tuo rasituskin saattoi tehdä tehtävänsä. Rannasta toimme sitten omat ja meitä jäljessä olevien kilpasarjalaisten sukset tien varteen josta Altti ystävällisesti kyyditsi meidät takaisin Revonristiin.
Täällä olikin sitten vielä tehtäviä jäljellä. Kärkijoukkue oli juuri tullut hiihto-osuudeltaan (siis se minkä oikaisimme auton kyydillä) ja pilkkimistehtävässä ei kaloja järvestä noussut. Näin hieman yli kuuden tunnin aherruksen jälkeen totesimme että vemppajoukkueen maali oli tässä! Kilpasarjan kärkijoukkue jatkoi vielä noin 5km juoksulenkille ja he saapuivat maaliin yli 8h urakan jälkeen. Viimeisenä tehtävänä vielä avantouintikuva:
Rata oli upea ja järjestäjien usko joukkueiden nopeuteen vielä upeampi. Hieman venähti reitit pitkiksi, mutta illalla saunomisen ja ruokailun jälkeen jo suunniteltiin swim-run reittejä samoille seuduille. Katsotaan saadaanko aikaan ko. tapahtuma. Ilta meni mukavasti kisaa ja reittejä sekä tapahtumia kertaillen ja erinomaisia ruokia ja juomia nauttien.
Osassa kaksi käymme läpi välineistöä mitä käytimme multisport-tapahtumamme suorituksiin!